29.1.17

Kaunoluistimet vai hokkarit luistelemaan opettelevalle?



Viimeiset viisi iltaa luistelemassa. Jep, talviurheilukausi on tosiaan täällä!

Aikaisempina vuosina kehnot talvet ovat pitäneet koko talven luistelukerrat siinä viiden kerran paikkeilla, joten luistelun opettelu on jäänyt aika vähälle huomiolle. Täällä Rovaniemellä taas luistelukaudella on toisella tapaa mittaa, joten tulin kiinnittäneeksi ihan oikeasti huomiota käytössä oleviin välineisiinkin.


Kävin terotuttamassa nuo kaunoluistimet ipanalle, ja hyvin niilläkin pystyssä pysyi ja eteenpäin kulki. Mutta joka kerta kun luistimiin tuli vähän vauhtia ja liukua, tasapaino horjahti aavistuksen ja meno tyssäsi etuosan piikkeihin, vaikka se alin otettiinkin teroituksen yhteydessä pois. Lisäksi huomasin, että koska etupiikeillä sai tökittyä vähän vauhtia, ei lapsella ollut intressiä opetella käyttämään luistinta "oikein". 

Hokkarit olisivat (kuulemma) paremmat luistelemaan opettelevalle, mutta kuusivuotias on hyvin kiintynyt identiteettiinsä tyttönä, ja hokkarit ovat hänen mielestään "poikien luistimet".. joten oleppa siinä sitten. Paitsi että illalla nukkumaanmennessä tajusin, että meillä oli jossain jemmassa edellisenä talvena saadut, silloin vielä liian isot luistimet, joissa kenkäosan ja terän muotoilu on samanlainen kuin hokkareissa!


Oli kuulkaahan kovin erilainen meininki tänään jäällä, kun näihinkin saatiin terät teroitettua. Lapsen jalka ei väsynyt ollenkaan niin nopeaan, luisteluun tuli vauhtia, potkut oli pakko tehdä oikein, että eteenpäin pääsi, käännöksissä ei kompuroitu, eikä mahalaskuja nähty enää ollenkaan. Ihan kuin olisi oppinut luistelemaan yön yli.

Yhden lapsen otannalla vastaisin siis otsikon kysymykseen hokkarit. Mutta tiedänpä senkin, että osa luistelun taiasta on omalle lapsoselleni siinä ajatuksessa, että kun tarpeeksi opettelee niin sitten osaa kaunoluistella. Ja voin melkein vannoa, että mustissa luistimissa ei olisi ollut sitä tarvittavaa ripausta tyttöyttä ja katteettomia lupauksia elegantista liitelystä jään poikki.

Ja niinkuin kaikessa opettelussa, tässäkin taitaa olla kyse enemmän motivaatiosta kuin välineistä. Mutta on vaikea oppia jotakin uutta, jos luistinten katsominenkin ottaa päähän. Vaikka minua vähän ärsyttää tälläinen jako (tässäkin) urheilulajissa, ymmärrän että luistimen värillä on väliä siinä vaiheessa, kun esikuvana on joko NHL-pelaaja tai kaunoluistelija strassimekossa. Onneksi siis hokkareitakin on valkoisena, pörröreunuksella ja kultapainatuksilla, ja vastavuoroisesti kaunoluistimiakin saa mustina, jos joku kokee ne omikseen.


Viimeisimmäksi on todettava vielä se, ettei niillä luistimilla opi luistelemaan, jos niillä ei pääse jäälle. Ne kun eivät tee mitään itsestään, hienot ja kalliitkaan luistimet eivät opeta ketään luistelemaan. On mentävä sinnikkäästi jäälle palelemaan, kaaduttava ja noustava ylös sata kertaa. Pitää jaksaa kannustaa, osata auttaa yli pettymyksen tunteista. Iloittava yhdessä niistä pienistäkin oppimisista.

Tänä talvena me molemmat opettelemme luistelemaan. Minä uudelleen, lapsi ensimmäistä kertaansa. Minä olen meistä ehkä se huonompi jopa, mutta menen jäälle, puen nilkkatuelliset luistimet jalkaani, kypärän päähäni, kompuroin ja kaatuilen siinä missä kuusivuotiaskin. Mutta menen, mennään yhdessä.

Päässäni hoen opekoulutuksen liikanmaikan luistelumantraa:

"Kun horjuu, kehittyy. Kun kaatuu, oppii."


22.1.17

DIY - Prinsessa Jasminen puku


Tirppa valitsi  6-vuotissyntymäpäivilleen teemaksi Disneyn Aladdinin Prinsessa Jasminen, ja minä pääsin toteuttamaan naamiaisasua.

Tirpan  antamassa mallipiirroksessa olennaisinta tuntui olevan röyhelöt, napapaita, kulta ja kimallus. Se mielessäni sukelsin Eurokankaan palalaareihin ja kaavoitin haaremihousut edestä avonaisella hamosella, napapaidan pienellä kultakuviolla, timantilla ja röyhelöhihoilla, sekä irtonaisen vyön ja simppelit kippurakärkitossut. Kankaiksi valikoitui batiikkivärjättyä trikoota, strassikoristeltua ohutta tylliä ja jotain mysteerikangasta kultaisena. Rintamuksen timantin, kuminauhat ja tukikankaat kaivelin omista varastoista.

Yhteensä työtunteja meni melkein viisi, ja rahaakin 25 euroa, joten mistään nopeasta budjettiratkaisusta ei nyt tällä kertaa ollut kyse. Mutta uskaltaisin väittää, että lopputulos kestää aikaa ja leikkejä, ja jotain arvoa täytyy laittaa sillekin, että tämä on oman lapseni suunnitelmasta, omin pikku kätösin, omalle lapselleni tehty.

Minulla on myös ilkeä aavistus, ettei näitä prinsessa-asuvuosia ole enää juurikaan edessäpäin. Laitan toivoni vappuihin, halloweenkekkereihin, vanhojen tansseihin ja penkkareihin. En ole ihan vielä valmis  luopumaan tästä kaikesta. Minussa meni selkeästi innokas taitoluistelijan mutsi ihan hukkaan.

Kuka voisi kellot seisauttaa?

Prinsessa Jasmine kaverisynttärit



Kuusivuotissynttärit uudella paikkakunnalla, kaukana sukulaisista, perhetutuista ja ystävistä. Tilanne vaati kaverisynttäreitä.

Tirppa valitsi teemaksi Aladdinin prinsessa Jasminen, ja sen ympärille koitin sitten luoda pienellä hössötyksellä ja rahanmenolla synttärit. Kutsut mätsättiin teemaan ja lähetettiin seitsemälle tarhakaverille, joista ihanasti viisi pääsi paikalle.

Synttäreitä edeltävällä viikolla tein neidille teemaan sopivan asunkin, mutta siitä lisää täällä!


Pöytäliinat ja muut kankaat ovat arkistojen aarteita ja kirppislöytöjä, ja odottelevat ompeluinspiraatiota. Osa astioista on omia, ja kivoja orientaalisia astioita saatiin lainaan uudelta paikalliselta ystävältä (Kiitos J!)

Tarjoiluissa huomioitiin eräs pieni keliakiaa sairastava juhlavieras, ja aivan kaikki tarjottavat on gluteenittomia, jottei vahinkoja asiassa sattuisi. Tee-se-itse jätskibaari ja herkkubazaari olivat lasten mielestä kivoja, ja aikuisia vieraita (ja kynttilöiden puhallusta) varten leivoin pienen kakun. Tirppis halusi tehdä tikkuihin pientä suolapalaa, ja se passasi oikein hyvin. Yllättävän helposti löytyi lihapulliin sun muihinkin gluteenittomat versiot.


Synttärisankari itse suunnitteli juhlien ohjelmiston. Oli vähän herkuttelua, barbieleikkejä, ystävyysrannekkeiden askartelua ja hurjasti tanssia valotikkujen ja ilmapallojen kanssa. Minua varoiteltiin että puolitoista tuntia on enemmän kuin tarpeeksi pitkät synttärijuhlat, mutta laitoin kutsuun silti kolme tuntia. Yhtään ei kaduta! Nämä tytöt leikkivät ja juhlivat hienosti koko ajan, ja vaikka täällä onkin nyt yksi rättiväsynyt äiti, on täällä myös yksi ikionnellinen synttärityttö.



Laittakaa parhaat kaverisynttärivinkit jakoon?

Mirror glaze - hitti vai huti?


Olen näissä kakkutrendeissä selkeästi jäljessä, mutta pikkuneidin synttärit antoi syyn kokeilla viime vuoden hittijuttua, mirror glazea eli peilikiillettä.

Kakku sinänsä on minulle sellainen silmät kiinni ja vanhalla tutulla kaavalla -kakku, eli gluteenittoman unelmatortun ohjeesta kaksi kerrosta "pohjaa" sisällä, moussessa 4dl kermaa, 400g turkkilaista jugurttia, 3dl soseutettuja ja siivilöityjä marjoja (siis valmista sosetta 3dl!) ja 7 liivatetta. Sokeria maun mukaan, itse laitan aika vähän.

Mutta siis tuo kuorrute. Pelasin varman päälle, eli nappasin suomalaisen ohjeen TÄÄLTÄ.


Ohje teki sen mitä lupasi. Lopputuloksena epätodellisen kaunis ja sileä pinta, josta oikeasti heijastui valokuvaaja ja kattolamput kuin peilistä. Tekeminen oli helppoa, kuorrute levittyi naurettavan helposti, ilman palettiveitsellä avittamista kaikkialle. Koristeet pysyivät pinnassa kiinni vaikka ne laittoi vasta pinnan jo asetuttua.

Alareunastakin olisin saanut siistin, jos olisin tajunnut tehdä tuota suklaalastua siihenkin ennen kuin pilkoin suklaan kippoon.


Pienehkö mutta asiassa mielestäni kyllä on. Kakun leikkaaminen oli kohtuuttoman hankalaa. Tuosta alemmasta kuvasta näkyy, että kuorrute jäi suhteellisen ohueksi, mutta kun kakun rakenne oli pehmoinen, tuo kimmoisa ja joustava pinta teki varsinkin ensimmäisen palan ottamisesta sotkua. Aika nopeasti keksi, että kun kakkupalan leikkaamisen tekee ulkoreunalta sisäänpäin, saa nättejä paloja aikaisiksi. Ja onneksi suutuntuma ei ollut yhtä.. kimmoisa. 

Mutta siitä huolimatta laitan tämän reseptin mietintämyssyyn, josko keksisin miten tuon kivan ulkonäön ja levittämisen helppouden saisi yhdistettyä näppärämpään leikkaamiseen.



Hitti vai huti?

15.1.17

Jätskiä ja kynttilä


Ipanan syntymäpäiviä on harvoin pystytty pitämään silloin kun virallinen päivä on, eikä tämä vuosi tee poikkeusta, vaikka synttärit lauantaille osuivatkin. Kun koko laajennettu perhe asustaa 900km päässä, on se yksi, tässä tapauksessa isä, sitäkin tärkeämpi kutsuvieras. Ja hän viettää tämän alkupuolen vuodesta enimmäkseen telttamajoituksessa, joten juhlat järjestetään vähän viiveellä.

Niinpä pidimme kiinni tästä oikean päivän traditiosta, ja otimme kotoa mukaamme kakkukynttilän ja suuntasimme jäätelölle. Paikaksi valikoitui Hoplop ja seuraksi saatiin synttäreitään tänään sunnuntaina juhliva ikätoveri. Jäätelö syötiin puolijuoksussa, kun kerrankin oli seuraa jonka kanssa riekkua, ja kylläpä nuo juoksivatkin, itsensä ja toisensa ihan läkähdyksiin.


Illalla Tirppis totesi, että kuusivuotiaana oleminen on ehkä vähän hauskempaa kuin viisivuotiaana. Ainoana perusteena se, että mahaan mahtuu jäätelöä yhtä paljon kuin mitä haluaa syödä.


Onnea sydänkäpyseni 6v!

5.1.17

Ne nätimmät neuvolakortin kannet



Sain kunniatehtävän tehdä eräälle pienelle ihmisenalulle neuvolakorttiin kankaiset kannet. Ja ihmettelenpä taas, miksei näitäkin tule tehtyä useammin lahjaksi. Jos mietit pientä itse tehtävää vauvamuistamista odottavan äidin iloksi, tai pienelle syntyneelle lahjaksi, tässä muutama hyvä syytä ommella nämä:

1. Helppo.
Villapata kiehuu -blogin ohje on vaihe vaiheelta kuvitettu, ja kovin ihmeellisiä ompelutaitoja ei tarvita.
2. Nopea.
Jos kankaat löytyy kotoa, näihin saa käytettyä  korkeintaan varttitunnin. Kangaskauppaan menee sitten toinen mokoma, kun näteissä kuoseissa on valinnanvaraa.
3. Edullinen.
Vaikka kävin kangaskaupan kautta, 30cm päälliskangasta, vuorikangasta ja tukikangasta maksoi 6 euroa, ja määrästä tekisi jo useammatkin samalla vaivalla. Pienetkin tilkut riittävät.
4. Ilahduttava JA hyödyllinen.
Odotusaikana ja vauvavuotena neuvolassa saa ravata jatkuvasti, ja mukana kulkee vaikka millaista lippulappua. Neuvolasta jaettava muovinen mainoskuori ajaa tietenkin asiansa, mutta katsokaa nyt näitä kettuja! Lisäksi vauvavuoden jälkeen käyntien harventuessa se neuvolakortti ja muut (meillä lapsen neuvolakortti, passi, oma neuvolakorttini ja äitiysneuvolakortti) kulkevat samassa nipussa, ja löytyvät helpommin.




Rapinapussin ajattelin ommella vähän myöhemmin, ja varmaan kantoliinasukatkin neuloa. Tilkkupeittomalleja olen tallentanut Pinterest tilini tukkeeksi, josko niistä jostakin tulisi passeli pieni leikkimatto. Ja sitten vielä....

 Onko teillä vinkkejä hyödyllisiin itse tehtyihin vauvalahjoihin?

Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...